Kaius Sulosen rahasto
Säännöt 14.3.1985
Tarkoitus
Tukea ja kannustaa saksan kielen oppimista SLK:ssa.
Tämän tarkoituksen saavuttamiseksi rahasto jakaa vuosittain keväällä matka- tai muita apurahoja lähinnä sellaisille opiskelijoille, jotka SLK:ssa oloaikaan ovat kiitettävästi harrastaneet saksan kieltä ja saavuttaneet sen taitamisessa suuria edistysaskeleita.
Apurahojen saajia valittaessa ei kiinnitetä huomiota hakijan aikaisemmin hankittuun kielitaitoon eikä hänen varallisuuteensa eikä siihen, millä luokalla hän SLK:ssa opiskelee.
Valintalautakunta
Rahaston valintalautakuntaan kuuluvat SLK:n rehtori, iltaosastojen apulaisrehtori ja saksan kielen yliopettaja. Jokaisesta hakijasta on pyydettävä hänen oman saksanopettajansa lausunto.
Varojen sijoittaminen
Rahastoon kertyneet varat sijoitetaan mahdollisimman varmoihin arvopapereihin.
Varojen käyttö
Vuosittain kertyneistä korkotuotoista käytetään apurahoihin vähintään 80 prosenttia ja enintään 100 prosenttia.
Hakumenettely
Apurahat julistetaan haettavaksi tammi-maaliskuussa. Hakemukseen on liitettävä henkilökohtainen perustelu ja käyttösuunnitelma.
Rahaston kartuttaminen
Rahasto pyritään kartoittamaan lahjoituksin ja keräyksin.